Helsingin yliopisto: Liekki-riipus
Helsingin yliopiston rehtorin lahjavalikoimaan tarvittiin uusi riipus, jonka rehtori voi antaa yliopiston kunniatohtoreille, muille arvovieraille ja pitkään yliopiston palveluksessa olleelle henkilölle 60-vuotis- tai eläkkeellelähtölahjana.
”Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta oli ollut yhteydessä Kultakeskukseen matematiikan alan kultaisen Acabus-palkintoesineen valmistamisesta ja sitä kautta olimme kuulleet hyvää palautetta Kultakeskuksesta. Olin myös itse nähnyt kuvia Assi Arnimaan Hyvinkäälle suunnittelemasta hopeariipuksesta. Tässä vaiheessa emme tienneet, että uudesta korusta tulisi myös symboli Helsingin yliopiston ensimmäiselle naisrehtorille Sari Lindblomille.
Korua suunniteltaessa meillä ei ollut mielessä tiettyä elementtiä, mutta riipuksen teeman oli oltava yhteydessä Helsingin yliopistoon. Ehdotimme, että riipuksen on edustettava yliopiston arvoja: totuutta, sivistystä, vapautta ja yhteisöllisyyttä. Riipusta oli voitava käyttää arkitilanteissa hopeisen ketjun kanssa, mutta myös juhlavissa tilaisuuksissa, kuten tohtoripromootiossa, mustan samettinauhan kanssa.
Ensimmäinen idea korun aiheeksi tuli nopeasti, kun Arnimaa ehdotti Prometheuksen tulta, joka on jo valmiiksi korumainen elementti. Tulen liekit on kuvattu yliopiston logossa ja korun symboliikka puhutteli yliopiston johtoa. Yliopiston rehtori ja vararehtori käyttävät riipusta päivittäin. Lisäksi koru päätyi myös Helsingin yliopiston päärakennukseen sijoitettavaan aikakapseliin, joka avataan vuonna 2082.
Oli ilo tehdä yhteistyötä Kultakeskuksen kanssa. Kultakeskus piti lupauksensa sekä toimi erittäin ripeästi suunnitelman ja tuotannon kanssa.”
Maija Roitto, rehtorin assistentti, Helsingin Yliopisto

Helsingin yliopiston Liekki-riipus
Tutustu muihin asiakastarinoihimme
Suomen Moneta
Suomen Moneta on Kultakeskuksen pitkäaikainen yhteistyökumppani. Yhteistyön myötä on syntynyt monia erilaisia mitaleja, koruja ja keräilytuotteita.

Piplia-seura: Sanojen siivin -korusarja tukee lukutaitoa
Piplia-seuralle suunnitelluissa Sanojen siivin -koruissa on siivet, jotka muodostuvat kirjan sivuista ja kansista.

Kokoomus: Paasikivi-mitali
Monesti suunnittelijalla on merkittävä rooli siinä, miten asiakkaan ydinviesti puetaan visuaaliseen muotoon ja lopulta valmiiksi esineeksi.

Helsingin yliopisto: Liekki-riipus
Helsingin yliopiston rehtorin lahjavalikoimaan tarvittiin uusi riipus, jonka rehtori voi antaa yliopiston kunniatohtoreille, muille arvovieraille ja pitkään yliopiston palveluksessa olleelle henkilölle 60-vuotis- tai eläkkeellelähtölahjana.
YLI SATA VUOTTA MONIPUOLISIA JALOMETALLITUOTTEITA POHJOISMAIDEN JA BALTIAN JOHTAVALTA VALMISTAJALTA!
Kultakeskus on vuonna 1918 Hämeenlinnassa perustettu jalometallialan yritys, josta on kasvanut alan johtava toimija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Olemme tunnettu ja luotettu kumppani erilaisten organisaatioiden palkitsemstuotteiden valmistajana. Kultakeskus valmistaa Suomen kolmen virallisen ritarikunnan kunniamerkit ja useita muita merkittäviä ansiomerkkejä ja -mitaleita.

KULTAKESKUS OY
Palkitseminen & Yrityslahjat
Paroistentie 2
13600 Hämeenlinna
palkitseminen@kultakeskus.fi
(03) 65711
ASIAKASKAUPPA
KUVASTOT
KULTAKESKUS
OTA YHTEYTTÄ
Tietosuoja ja evästeet

