Kokoomus: Paasikivi-mitali
Monesti suunnittelijalla on merkittävä rooli siinä, miten asiakkaan ydinviesti puetaan visuaaliseen muotoon ja lopulta valmiiksi esineeksi. Kultakeskuksen pääsuunnittelija Assi Arnimaa avaa kokoomukselle suunnitellun J.K. Paasikivi -mitalin tausta-ajatusta ja vahvaa symboliikkaa:
”Mitalin keskellä on kokoomuksen leijona ja lehvät. Reunalla kiertää Paasikiven toimintaa ohjannut ajatus: ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”.
Keskiosaa sitoo yhteen viisi muuriankkuria, jotka symboloivat kokoomuksen viittä kivijalkaa eli vapautta, sivistystä, mahdollisuuksien tasa-arvoa, demokratiaa ja avointa yhteiskuntaa. Muuriankkuria on entisaikojen rakentamisessa käytetty sitomaan yhteen muurin osia ja lieventämään rakenteiden jännitteitä. Siksi se sopii mainiosti kuvaamaan yhteistyötä ja yhteiskunnan eri osien yhteensovittamista.
Keskiosan leijonatunnus ja kehä ovat umpinaiset, mutta väliosa on avoin. Näin mitalin ilme on arvokas, mutta silti ilmava, eikä se ole liian painava.”

Kokoomus: Paasikivi-mitali
Tutustu muihin asiakastarinoihimme
Suomen Moneta
Suomen Moneta on Kultakeskuksen pitkäaikainen yhteistyökumppani. Yhteistyön myötä on syntynyt monia erilaisia mitaleja, koruja ja keräilytuotteita.

Piplia-seura: Sanojen siivin -korusarja tukee lukutaitoa
Piplia-seuralle suunnitelluissa Sanojen siivin -koruissa on siivet, jotka muodostuvat kirjan sivuista ja kansista.

Kokoomus: Paasikivi-mitali
Monesti suunnittelijalla on merkittävä rooli siinä, miten asiakkaan ydinviesti puetaan visuaaliseen muotoon ja lopulta valmiiksi esineeksi.

Helsingin yliopisto: Liekki-riipus
Helsingin yliopiston rehtorin lahjavalikoimaan tarvittiin uusi riipus, jonka rehtori voi antaa yliopiston kunniatohtoreille, muille arvovieraille ja pitkään yliopiston palveluksessa olleelle henkilölle 60-vuotis- tai eläkkeellelähtölahjana.
YLI SATA VUOTTA MONIPUOLISIA JALOMETALLITUOTTEITA POHJOISMAIDEN JA BALTIAN JOHTAVALTA VALMISTAJALTA!
Kultakeskus on vuonna 1918 Hämeenlinnassa perustettu jalometallialan yritys, josta on kasvanut alan johtava toimija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Olemme tunnettu ja luotettu kumppani erilaisten organisaatioiden palkitsemstuotteiden valmistajana. Kultakeskus valmistaa Suomen kolmen virallisen ritarikunnan kunniamerkit ja useita muita merkittäviä ansiomerkkejä ja -mitaleita.

KULTAKESKUS OY
Palkitseminen & Yrityslahjat
Paroistentie 2
13600 Hämeenlinna
palkitseminen@kultakeskus.fi
(03) 65711
ASIAKASKAUPPA
KUVASTOT
KULTAKESKUS
OTA YHTEYTTÄ
Tietosuoja ja evästeet

